Oivallus! Juhlavartaat
25 minuuttia
5 5 1 1 ääntä

Oivallus! Juhlavartaat

Tätä ruokalajia kokeilin ensimmäisen kerran eräänä koleana vappuna Helsingin Kaivopuistossa, johon yksi seurue oli raahannut pikkugrillin ja vadillisen kotona esivalmisteltuja leipävartaita. Siitä asti leipävartaat ovat kuuluneet aina grillikauden avajaistarjoiluihini, sillä ne menevät aina kuin kuumille kiville.


Ainesosat

Resepti 8:lle.

Yrttiöljy:

  • 1 dl hienonnettua persiljaa
  • 1 rkl hienonnettua rosmariinia tai oreganoa
  • 3 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
  • 1½ dl oliiviöljyä
  • ½ tl suolaa
  •  8 viipaletta Oivallus! Kuitupaloja
  • 8 siivua parman kinkkua tai italialaista salamia
  • 4 nektariinia
  • 300g tankomozzarellaa
  • varrastikkuja

Valmistus

  1. Tee ensin yrttiöly. Sekoita ainekset keskenään ja nosta sivuun hetkeksi.
  2. Viipaloi mozzarella 1cm paksuisiksi viipaleiksi ja lisää yrttiöljyyn, sekoita niin, että juustoviipaleet peittyvät ja jätä marinoitumaan.
  3. Kääri kinkku tai leikkeleet ruusukkeiksi ja poista nektariineista kivi ja leikkaa neljään osaan.
  4. Leikkaa Oivallus! Kuitupalat neljään osaan ja lisää yrttiöljyyn mozzarellan sekaan ja pyörittele hetken. Kokoa vartaat heti.
  5. Tikuta ensin yksi pala Oivallus! Kuitupalaa, sen jälkeen viipale mozzarellaa, toinen pala Oivallus! Kuitupalaa. Jatka seuraavasti: nektariini, kinkkuruusuke, nektariini, Oivallus! Kuitupala, mozzarella ja lopuksi Oivallus! Kuitupala.
  6. Grillaa tikut grillissä parilalla tai 250-asteisessa uunissa yläosassa grillivastusten alla; noin 1 minuutti / puoli tai kunnes vartaat ovat kauttaaltaan ruskeita, rapeita ja herkullisia! Tarjoa heti.
  7. Huom! On tärkeää valita tiivis, tankomaisena myytävä mozzarella, sillä niin hyvää kuin buffalomozzarella onkin, se valuisi grillatessa leipien välistä pois.
Pågen käyttää evästeitä sivuston käyttömukavuuden parantamiseen ja tilastointitarkoitukseen. Lisätietoja evästeistä.